Metsän ääniä
Tuohipuukon tarina alkaa metsästä.
On alkukesä, heleän vaalean vihreää valoa joka sopukassa. Olen keräämässä tuohia harvennetulla palstalla.
Tuohet irroittelen kaadetuista koivuista puukolla, ne lähtevät helposti tuoreesta puusta. Kerään tuohet ja asettelen päällekkäin ja laitan painon tuohien päälle etteivät kovin käppyrälle rullaannu.
Samalla etsin hyvää kahvamateriaalia koivunrungoista, jospa sieltä löytyisi vaikka hienoa loimukoivua.
Tämä on minusta puun hyödyntämistä parhaimmillaan.
Juon hyvät kahvit metsässä ja syön aamulla tehdyt makoisat eväsleivät, istun vähän aikaa koivun rungolla ja kuuntelen tuulen suhinaa korkeiden kuusien latvoissa ja surumielisen linnun laulua, joka usein laulaa näin alkukesästä.
Aurinko lämmittää mukavasti selkää, kun on hieman koleahko ilma.
Tovin siinä istuskelen ja ihmettelen, sitten kerään tuohet kainaloon sekä muut kahvamateriaalit ja vien verstaalle.
Meni kesä, meni syksy, talvi on jo tuloillaan.
Monta työvaihetta takana on.
Tuohet ja puut kuivuivat kesän lämmössä. Puukon suunnittelu, kahvan muotoilut ja hionnat tehty on.
Loimukoivua löytyi kuin löytyikin metsästä, puukko siitä hienon tupen saa.
Tuohet kuivuu
Parhaiden tuohien lajittelua
Puhdistusta ja prässäystä
Tilasin terät
Suunnitteluvaihe menossa
Ja toteutusvaihe
Ruodon niittaus
Suunnitelma ja valmis puukko
Tupen teko
Tupen loimukoivuinen alaosa
Tupen ompelu, värjäsin nahan tummaksi
Vasta nyt alkutalvesta puukko on valmis ja salaa mielessäni toivon, kunpa tämä "lapsi" ei maailmalle milloinkaan lähde.
MUTKATON
Tässä puukko, joka jälkipolvillakin vielä käytössä on.
Suomalainen seppä terän takoi, tuhannen vuoden perintötiedoin taitoi.
Hioi terästä terävän, ruodosta kestävän, karkaisi ja kiilloitti sen.
siihen taidoillani tuohen ja visan palaset yhteen saatoin, yhteen kovaan terävään
teräkseen. Muoto syntyi kuin itsestään, luontoni sen minulle kertoi.
Käsin neuloin nahan komean, puin puun uljaan upean, kera hopean.